
Kannabiksen kokemusasiantuntija
.jpg)
TAUSTAT
Minä, Juho Lyytikäinen, olen kannabiksen kokemusasiantuntija. Käytin sitä aktiivisesti noin 15 vuoden ajan ja puhtaalla omatunnolla voin kertoa, että käyttöni ei ollut terveellä pohjalla. Myönnän, että olin kannabiksen väärinkäyttäjä, ja että sillä oli haitalliset seurauksensa. Nyt koenkin, että se mitä voin omalta osaltani tehdä, on valistaa ihmisiä uskottavalla tavalla kannabiksen haittavaikutuksista.
"Kun olin nuori, sain itsekin koulussa päihdevalitusta, mutta valitettavasti se oli hyvin kaukana siitä, minkä itse olin omakohtaiseksi totuudeksi silloin kokenut. Tuntui, että asioista luennoineet eivät tienneet yhtään mistä puhuivat. He kertoivat hyvin vakavista haitoista, porttiteorioista ja kuolemista, mutta oma sen hetkinen kokemukseni oli aivan toista."
Ensimmäiset kannabisvuoteni, jotka alkoivat ollessani 16-vuotias, olivat hyvin maltillisen käytön ja pääsääntöisesti hyvien kokemusten aikaa. Käyttöni kuitenkin karkasi liiallisuuksiin kun muutin 23-vuotiaana Hollantiin vaihto-oppilaaksi. Siellä aloitin kannabiksen päivittäisen käytön, millä oli omat haitalliset vaikutuksensa, joita sillä hetkellä oli kuitenkin hyvin vaikeaa itselleen myöntää. Aloin tuntemaan ahdistusta ja kokemaan ikäviä ajatuksia ja tunteita, joita pystyin pakenemaan kannabista lisää käyttämällä. Yhtäkkiä, olinkin hyvin ikävässä noidankehässä, josta minut pelasti vaihto-oppilasvuoden päättyminen.
Suomeen palattuani jätin kannabiksen ja kärsin yli 3 kuukautta vaikeista tunteista, alakuloisuudesta ja masennuksesta. Hiljalleen oloni kuitenkin parani. Aikaa kului ja kannabis palasi taas pikkuhiljaa elämääni. Kasvatin omat kasvini, ja käyttöni karkasi taas selkeitä haittoja tuovaksi. Tätä rallia, jota täyttivät ylä- ja alamäet, hyvät ja huonot kokemukset, tauot ja syvät riippuvuudet, jatkui vuosien ajan. Lopulta, vuoden 2015 lopulla, olin kuitenkin jo kärsinyt riittävästi ja saanut päättäväisyyttä, että pystyin jättämään kannabiksen käyttöni toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella joka on vieläkin voimassa. Tiedän siis, että olen kannabiksesta riippuvainen ja että parasta on olla siitä kokonaan vapaa. Olen myös jo oppinut, että ainakin minun tapauksessani kannabis ottaa enemmän kuin antaa, joten vapaus kannabiksesta on päivä päivältä helpompaa.
NYKYPÄIVÄ
Ymmärrykseni mukaan nykyinen päihdevalistus nuorille varsinkin kannabiksen osalta on vieläkin pitkälti kirjoista oppineiden ammattilaisten toteuttamaa. Saattaa olla, että he ovat nähneet läheltä monta surullista tarinaa, johon päihteidenkäyttö on johtanut, jossa kannabis on ollut mukana tavalla tai toisella. Kuitenkin, nuorten näkökulma ja kokemus asiasta on useimmiten toisenlaista. Hyvin usein he ovat käyttäneet kannabista joko itse tai vähintäänkin tietävät henkilöitä, jotka sitä käyttävät, ja he kokevat kannabiksen vaarattomaksi päihteeksi. Näiden kahden ääripään välillä on totuus sekä myös valtava kuilu, mikä tekee sen että valistus usein kaikuu kuuroille korville.
"Oman kokemukseni mukaan näiden ääripäiden väliin, kuilua kattamaan tarvitaan silta. Tuo silta on kannabiksen kokemusasiantuntija joka omakohtaisesti tietää mitä kannabis on, miksi sitä on käyttänyt ja miksi suosittelee olemaan siitä puhtaana, tai vähintäänkin pitämään käytön hyvin vähäisenä mahdollisimman pienillä haittavaikutuksilla."
Olen myös jutellut nuorisotyötä tekevien ammattilaisten kanssa, ja he allekirjoittavat sen että kannabiksen käytön haittavaikutukset ovat huolestuttavan yleisiä, mikä osaltaan kertoo siitä, että uusille toimintatavoille on kysyntää. Joka ikinen nuori ja myös aikuinen, joka joutuu kärsimään kannabiksen haittavaikutuksista on vaikeiden asioiden äärellä. Tiedän tämän omasta kokemuksestani ja onneksi tiedän myös miten vapautua riippuvuudesta. Kuitenkin, uskon vahvasti siihen, että riippuvuutta ei tarvitse edes muodostua, ja siihen auttaa suuresti jos valistustyö on uskottavaa ja totuudenmukaista, mielellään myös kokemuspohjaista.
PALVELUT
Toiveeni ja kutsumukseni on, että saan tehdä oman osuuteni kannabiksen haittavaikutusten minimoinnissa. Ymmärrän, että tehtävää on paljon ja samalla tiedostan sen, että jos ongelmat saadaan korjattua jo ennen kuin ne edes syntyvät tai hyvin varhaisessa vaiheessa, työ on hyvin paljon helpompaa.
"Linjani palveluissani ei ole äärimmäinen pelottelu, kiellot ja rangaistukset, vaan omakohtaiseen kokemukseeni perustuva totuus ja syvä myötätunto ihmisiä kohtaan."
Esiintymisistäni saamani palautteen mukaan minua on miellyttävää ja toivoa tuovaa kuunnella. Tuon itseni avoimesti esiin ja nautin kun saan kokea olevani hyödyksi. Voin räätälöidä palveluita eri tarpeita varten, joita ovat muunmuassa:
✨ Luennot oppilaitoksissa ja muissa tilaisuuksissa
✨ Vapaus riippuvuuksista- verkkokurssi
✨ Henkilökohtaiset ohjaukset
✨ Paikanpäällä tapahtuvat pidempiaikaiset ryhmänohjaukset
YHTEYDENOTTO
Ota rohkeasti yhteyttä, tarjoan mielelläni apuani.
Email: info@villiunelma.fi